Lisätietoja
Aikakausi Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan 1521 käymästä vapaustaistelusta hänen viimeisen hallitsijana toimineen poikansa Kaarle IX:n kuolemaan 1611 oli murroskausi keskiajan ja uuden ajan välillä.Tähän aikakauteen osuvat tarinamme kolmen Kaarinan elämänvaiheet. Kirja luo katsauksen Ruotsin kuningattaren Kaarina Maununtyttären, Juhanaherttuan avovaimon Kaarina Hannuntyttären ja syyttömänä mestatun Kuusalon Kaarinan värikkääseen elämään. Sen lisäksi, että he kaikki asuivat Kangasalla, heitä yhdistää muuan seikka: jokaisella heistä oli suhde huomattavasti ylempisäätyiseen mieheen. Kaikkien suhteet etenivät kuitenkin eri tavalla.Kaarinoiden elämässä oli onnea, rakkautta, romantiikkaa, ristiriitoja, tuskaa ja seikkailuja eli kaikkea mitä hyvä draama tarvitsee. Heidän kohtaloidensa ihmeellisyyttä on kerrottu vielä jälkipolvillekin. Ajan myötä kertojat ovat maustaneet tarinaa kukin tavallaan. Kolmen naisen elämänvaihdeiden lisäksi kirja kertoo myös heidän kuuluisista lapsistaan.Koko: 30cm korkea x 21,5cm leveä