Lisätietoja
Ignatius J. Reilly on velttoilija ja ahmatti, pinnari, intellektuelli ja filosofi. Hän on sivistynyt laiskuri, joka tuntee syntyneensä väärälle vuosisadalle ja asuu 30-vuotiaana yhä äitinsä luona. Eräänä päivänä Ignatiuksen äiti onnistuu kolhimaan toisen auton etupuskuria. Auton omistaja vaatii korvausta ja Ignatiuksen on vastoin kaikkia periaatteitaan lähdettävä etsimään töitä. Seuraa totaalisen hillitön seikkailujen sarja, josta ei traagisiakaan sävyjä puutu.
1960-luvun alussa kirjoitetun teoksen alkutaival oli kivinen. Se julkaistiin postuumisti vasta vuonna 1980, 11 vuotta tekijänsä kuoleman jälkeen. Herkullinen tragikomedia voitti heti seuraavana vuonna Pulitzerin palkinnon ja on vuosien myötä saavuttanut klassikon aseman. Typerysten salaliitto loihtii lukijan eteen New Orleansin ja Ranskalaiskorttelin värikylläisen todellisuuden ja erityisesti persoonallisen henkilögallerian, jonka etunenässä marssii yksi amerikkalaisen kirjallisuuden ikimuistoisimmista hahmoista.
Koko: 21,5cm korkea x 15,5cm leveä.