Lisätietoja
Kansainvölinen arkkitehtuurijulkisuus painottuu rakennuskohteiden esittelyn ohessa merkittävien henkilöiden rakentamiseen. Epätoivoisetkaan temput eivät ole kielletyt, jos vain maksajia löytyy. Kun näkyville on kerran päässyt, siellä tahtoo myös pysyä, vaikka päällään seisten. Näiden päällä seisomisten tuottamia näyttöjä tilataan nyt samoilta noin viideltä tekijältä brändäämään paikan henkeä tunnetuille maailmankaupungeille.
Matti K. Mäkinen uskaltaa kysyä, kyseenalaistaa ja ottaa kantaa. Esseistisessä teoksessaan Arkkitehtuurin jatulintarhat hän palaa peruskysymhysten äärelle: mitä on arkkitehtuuri ja mitä se ei ole, mikä on arkkitehdin asema, millainen on hyvä kaupunki? Samalla katse on tiukasti tulevassa: mihin suuntaan olemme menossa, mitkä tekijät vaikuttavat kehitykswn suuntaan, mitä oikeastaan tarkoittaa kestävä kehitys ja missä sellaista tapaa?
Matti K. Mäkinen - tutuimmille lyhyesti Mattikoo - on nuorena arkkitehtina saadun alkumenestyksen vauhdittamana ollut mm. rakennushallituksen pääjohtaja, Suomen Arkkitehtiliiton SAFAn puheenjohtaja, arkkitehtuurin professori, miljöörakentamisen puolestapuhuja, aktiivinen kirjoittaja ja puhuja sekä tuoreiden aloitteiden tekijä. Hän on saanut töistään useita palkintoja sekä toiminut jäsenenä ja puheenjohtajana lukuisien suunnittelukilpailujen raadeissa.
Koko: 19cm korkea x 14,5cm leveä.