Lisätietoja
Black Sabbathin basistin kaunistelematon omaelämäkertaGeezer Butler kertoo kiertelemättä sekä oman tarinansa etä Black Sabbathin raisut vaiheet juuri niin kuin ne menivät; kuinka yhtye sai alkunsa, saavutti menestystä, ajautui ristiriitoihin, hajosi ja koottiin useaan kertaan uudelleen.Butler oli yhtyeen kappaleiden päasiallinen sanoittaja, ja hänen kynästään ovat lähtöisin miltein kaikki 1970-luvun suurimmat hitit. Hän oli myö se, joka toi yhtyeeseen kauhun, okkultismin ja maailmankopun elementit.Geezer Butler kasvoi seitsenhenkisessä työväenluokan perheessä Birminghamissa ja alkoi soitella nuorena Ozzy Osbournen kanssa. Kun he tapasivat rumpali Bill Wardin ja kitaristi Tony Iommin, Black Sabbath oli syntynyt. 1970-luvun alun menestysvuosien jälkeen jännitteet bändin sisällä kasvoivat, ja Butler lähti bändistä parikin kertaa.Black Sabbathin jälkeen Butler on panostanut soolouraansa.Geezer Butler on julkaissut Black Sabbathin jälkeen pari sooloalbumia. Butler asuu tällä hetkellä Los Angelesissa. Hänellä on vaimonsa kanssa kaksi aikuista poikaa. Geezer tunnetaan myös kasvissyöjänä ja eläinten oikeuksien puolustajana sekä Aston Villan intohimoisena kannattajana.