Lisätietoja
Pakollinen oppimäärä jokaiselle Suomirockin ystävälleSe on kiukun patinoimaa, reteetä ja roimaa, kirjoitti Juice Leskinen kappaleessaan Manserock. Jari Korkin Manserock jäi soimaan herättää henkiin aikakauden, joka ei tunne kännyköitä tai pankkikortteja, mutta suorastaan huutaa päästä keikkailemaan.Käsitteen tuntevat kaikki, mutta kuka keksi Manserockin? Mitä Tampereella tapahtui ennen Marilyniä? Ja miksi Tampereesta tuli Suomirockin pääkaupunki viimeistään 1980-luvulla, vaikka kaikki aikalaiset eivät edes halunneet tunnustautua manserokkareiksi. Jälkikäteen on toki helppoa myöntää, ettei siitä eroonkaan pääse. Manserock jäi soimaan.Jari Korkki on Tampereella syntynyt ja opiskellujt toimittaja ja kirjailija, joka ennen politiikan toimittajan uraansa toimi muun muassa tamperelaisen paikallisradio 957:n ohjelmapäällikkönä. Ehkä juuri siksi hän laulaa myös itsensä tarinaan Knihtinä, kun Tiernapoikien pääroolit on varattu Juice Leskiselle ja Matti Pellonpäälle.