Lisätietoja
Kirjan avulla tunnistat kaikki Suomessa tavatut 123 päiväperhoslajia ja pääset tutustumaan niiden ihmeelliseen maailmaan. Samalla saat myös perustiedot niiden valokuvaamiseen.Suomessa perhosten lajimäärä on runsas maantieteellisestä sijainnista huolimatta - tai oikeastaan juuri siksi. Meillä kohtaavat eteläiset, itäiset ja pohjoiset lajit. Kirjassa on mukana viimeisin tieto maamme kaikista päiväperhosista lajikuvausten ja levinneisyyskarttojen muodossa.Tunnistamisen avuksi kirjassa on monipuolinen kattaus valokuvia. Ennennäkemätöntä on lentokuvien suuri määrä. Lentäminen on perhosten tapa liikkua, hankkia ravintoa ja löytää kumppani. Siipien liike on kuitenkin niin nopeaa, ettei sitä ihmissilmin voi kunnolla nähdä. Nyt lukijan ihailtavaksi tuodaan hämmästyttävän yksityiskohtaisia lentokuvia. Kerrankin on mahdollista tarkastella lentävää perhosta kaikessa rauhassa.Perusteellinen tunnistustietojen lisäksi kirja perehdyttää päivällä lentelevien perhosten valokuvaamiseen. Tämä perhosharrastuksen jaloin muoto ei vahingoita kohteita mutta jättää musitikuvan lisäksi muiston kauniista siivekkäästä.Kirja on myös oiva lisä lisä kenen tahansa luontoharrastajan - tai vaikkapa mökkikirjaston - luku- ja katseluteokseksi.