Lisätietoja
Yrjö, Vikki ja Punakylän jätkätYrjö ja Vikki ovat nimimerkki Jammun murrepakinoissa panneet maailmaa järjestykseen jo 34 vuotta. Mutta minkäs tuuli kivelle voi. Maailma sen kuin menee takapakkia.Tämä kirja sisältää 42 Yrjön ja Vikin yritystä saada maailmanmenosta jonkinlaista tolkkua.Puheenaiheena on muun muassa globalisoituminen, Se kiukuttaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa vanhat suomalaiset, reilut kesäjuhlat. Niiden nimikin on globalisoitunut festivaaleiksi. Ja siellähän ei muuta kuin juodaan, tapellaan, naidaan ja rokataan. Ei ennen sellaista ollut. Ei ennenvanhaan rokattu.Yrjö ja Vikki -pakinoiden sekaan limittyy myös 30-osainen, erillinen kertomus edesmenneestä tehdas- ja puutalo-Tampereesta. Se kertoo episodeja työläisalueiden pikkupoikien elämästä yli puolen vuosisadan takaa.Ala-Amurin poikien ja Punakylän jätkien välisessä loputtomassa taistelussa kunnostauti myös varhaisnuori Vikki. Se oli suuri sota.