Lisätietoja
Ainutlaatuinen kirja keiarillisessa Kiinassa, ennen vuotta 1912, käyneistä suomalaisista. Teos kulkee 1700-luvun puolivälistä lähtien Kiinaan päätyneiden suomalaisten merimiesten, sotilaiden, tiedemiesten ja lähetystyöntekijöiden matkassa. Heistä kertovat tarinat nivoutuvat yhteen Kiinan historian, Suomen oman historian sekä usein myös Venäjän historian tapahtumien kanssa.Monet matkoista ajoittuivat Kiinan 1800-luvun ja 1900-luvun alun merkittävimpiin vaiheisiin. Niihin kuuluvat muun muassa toinen oopiumsota, Kiinan-Japanin sota, boksarikapina sekä Venäjän-Japanin sota, joka myös käytiin Kiinan maaperällä. Myös suomalaisia oli osallisina näissä maailmanhistorian käänteissä, ja heitä päätyi Kiinan eri osien miehityksissä aina maan pääkaupunkiin Pekingiin saakka. Tiedemiesten tutkimusmatkoista muodostui mielikuvituksellisia seikkailuja heidän kulkienssaan tiettömien taipaleiden takana, paahtavissa autiomaissa, korkeilla vuoristopoluilla tai tiikereitä vilisevissä viidakoissa.