Lisätietoja
Lahden Tapanilan pientaloalue rakennettiin välirauhan aikana. Ruotsalainen kummpikaupunkimme Västerås lahjoitti 27 puutaloa, ja lisäksi Tapanilaan pystytettiin kaupungin arkkitehtiosastolla piirrettyjä tyyppitaloja. Alue oli alun perin tarkoitettu evakoille.Aikaa myöten puuton pelto kasvoi vehreäksi omakotitaloalueeksi, joka vuonna 1993 nostettiin valtakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi esimerkkinä sotavuosien asuttamistyöstä, kaavoitushistoriasta, tyyppitalorakentamisesta sekä niukasta mutta korkeatasoisesta arkkitehtuurista.Tapanilan perustava arvopiirre on yhtenäisyys. Aika on kuitenkin nakertanut sitä. Lahden kaupunki on aloittanut asemakaavatyön, jolla muutos hallittaisiin asukkaita tyydyttävällä tavalla ja kulttuurihistoriallisia arvoja kunnioittaen. Arkkitehtiylioppilas Heidi Kontulainen laati kaavan taustaksi Tampereen teknilliseen yliopistoon diplomityönään laajan historiaselvityksen Tapanilasta ja suunnitteli sinne tyyppitalon ja piharakennuksen. Kontulaisen työ valottaa kattavasti Tapanilan ja koko Suomen asutustoimintaa, tyyppitalojen historiaa ja ominaispiirteitä.Takakannessa naarmuja.Koko: 25cm korkea x 17,5cm leveä