Uusikaupunki oli merikaupunki jo syntyessään. Ruotsin ehkä kaikkien aikojen maineikkain kuningas Kustaa II Adolf perusti Uudenkaupungin tällä alueella harjoitetun kaupan ja merenkulun keskukseksi vuonna 1617. Merenkulku on merkittävällä tavalla kasvattanut ja vaurastuttanunt kaupunkia ja tuonut tänne työtä toimeentuloa. Esimerkiksi 1800-luvun loppupuolella Uudenkaupungin kauppalaivasto oli maan toiseksi suurin. Merimiesväestön osuus kaupungin asukkaista on ollut myös pitkään merkittävä. Kuninkaan aikanaan korostamat hyvä satama ja suojaiset väylät ovat olleet Uuden kaupungin kehitykselle tärkeitä myöhemminkin ja ovat sitä tänäänkin. Ilman niitä täällä ei olisi maailman pohjoisinta henkilöautotehdasta, vuosisatoja jatkunutta laivanrakennusta eikä tuotannoltaan Suomen suurinta lannoitetehdasta. Tämä kirja kertoo monipuolisesti merellisestä Uudestakaupungista. Merenkulun myötätuulista ja karikoista. Laivanrakennuksesta ja satamasta. Väylistä ja majakoista. Ja paljosta muusta. Ja ennen kaikkea ihmisistä kaiken keskellä: laivanvarustajista, kapteeneista, merimiehistä, luotseista ja merenkulkijoiden perheistä. Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys haluaa tämän kirjan kautta kunnioittaa menneistä sukupolvia, jotka ovat merelle katsomalla ja merelle menemällä osaltaan tehneet tästä kaupungista merikaupungin. Uudenkaupungin, joka täyttää nyt 400 vuotta.
Koko: 30cm korkea x 21cm leveä