Yrittäjyys on myönteinen asia, jonka avulla voidaan työtä tehden saavuttaa uusia sekä henkisiä että aineellisia ulottuvuuksia silloin, jos sen rinnalla ovat ahkeruus, taito ja tahto. Vesa Koskisella nuo ominaisuudet olivat, kun hän nuoruusiällään halusi varmistaa toimeentuloaan omaehtoisella yrittäjyydellä muun muassa tehden mansikkakauppaa palkkatyön ohessa ja pienimuotoista autokauppaa opiskeluaikana. Hän onnistui hyvin. Autokaupasta Koskisella oli kokemusta Vammalan vuosiltaan 1950-luvulta. Valmistuttuaan merkonomiksi v. 1963 hän työskenteli automyynnissä kahdessa liikkeessä Porissa. Mies menestyi työssään ja kutsuttiin paikallisen Ford-liikkeen myyntipäälliköksi v. 1967. Kauppa kävi. Osaltaan se vahvisti Koskisen ajatuksissa jo aiemmin virinnyttä suunnitelmaa oman yrityksen perustamisesta: Auto Oy Vesa-Matti aloitti toimintansa v. 1974 aluksi kahden perheen yrityksenä, mutta siirtyi jo vuonna 1977 kokonaan Vesa Koskisen omistukseen. Liike menestyi ja laajeni, myi hyvin ja teki tulosta. Koskisesta tuli asiakkaittensa, hänen oman henkilökuntansa ja laajemmankin yleisön silmissä karismaattinen yritysjohtaja, jonka arvomaailmassa yrittäjyys ja siinä rehellisyys, nöyryys ja työn kunnioittaminen ovat keskeisellä sijalla. Tämä kirja kertoo nimensä mukaisesti yrittäjyydestä arvona sinänsä ja toimitusjohtaja Vesa Koskisesta yrittäjänä.
Koko: 25,5cm korkea x 17,5cm leveä