Tupajumi

Kuivakkaan humoristisessa romaanissa intohimoisesti työlleen omistautunut rakennustutkija kohtaa perintömaatilaansa siekailematta remontoivan isännän. Yhteenotto on väistämätön.

Rakennustutkija Antero Veripartaa harmittavat kotikaupunkinsa väärin korjattu rakennuskanta ja puukaupungin pirstotut katulinjat. Ei, hän on raivoissaan ja vihaa palavasti ympäristönsä tärväämistä. Onneksi hän saa kuitenkin omistautua asialleen täysipäiväisesti työssään Lounaisessa maakuntamuseossa. Hänen vastuullaan on neuvoa arvorakennuksiaan peruskorjaavia kansalaisia.

Sotkua syntyy ja asiat menevät pahasti solmuun, kun työlleen ylettömän omistautunut, vanhoihin taloihin rakastunut rakennustutkija ja maatilansa koon maksimointia havitteleva isäntä kohtaavat. Mitä Antero mahtaa ajatella nähdessään talon leivinuunin, jonka sisään isäntä on piilottanut kylpyhuoneensa?

Tupajumi kertoo työlleen elävän ihmisen kohtalosta ja työntekijän omistautumisesta asialleen. Päähenkilönsä palavasta mielestä Antti Jaatinen saa aikaan ihmisten ahneutta ruoskivaa hapanta huumoria. Kyytiä saa myös päähenkilön suunnaton sinnikkyys ja lähimmäisiä ahdistava pedanttius. Tekstissä yhdistyy upealla tavalla insinöörimäinen kuivakkuus ja humanistinen tunteenpalo, sota ja rauha, Suomi ja Venäjä, maaseutu ja kaupunki, suuret ikäluokat ja nykyiset nelikymppiset, lounaissuomalaiset talolliset ja matalan tiilitalon rakentaneet karjalaissyntyiset vanhemmat.